Kierrätysmuovi ja kierrätysmuovituotteet

Kierrätysmuovi

Kierrätysmuovi on uudelleenkäytettävää muovia. Olemme Sauplastilla käyttäneet sitä kymmeniä vuosia, olleet edelläkävijöitä muovin palauttamisessa kiertoon. Hyödynnämme uusiokäytössä oman tuotantomme sivuvirrat ja hankimme kierrätysmuovia markkinoilta.

Turvallisuus

Muoveja on erilaisia, olemme tehneet valintamme. Sen vuoksi voimme kertoa että käyttämämme muovi muuttuu poltossa turvallisesti hiilidioksidiksi ja vedeksi.

Muovi säilyttää valmistamiseensa käytetyn energian, mikä voidaan tuotteiden elinkaaren lopulla hyödyntää ja siten korvata fossiilista energiaa. Kunhan muovi on kerätty talteen; niinkuin me suomalaiset teemme, maailmalta kuulemme muunkinlaisia uutisia.

Kiertotalous

Vastuullisuus näkyy siinä että kertaalleen tai useitakin kertoja palveluksensa tehnyt materiaali saadaan uudelleen käyttöön. Sauplastilla on pitkä perinne kiertotalouden periaatteiden noudattamisessa, vaikka nimityksenä kiertotalous on tullut vasta myöhemmin esille.

Tuotteita kierrätysmuovista

Teemme Sauplastilla kierrätysmuovista mm. suoja- ja peitekalvoja, arkkeja, huppuja, kasseja, säkkejä ja pusseja. Irto- ja rullatuotteina. Suurta lujuuttakin vaativiin kohteisiin voidaan käyttää kierrätysmuovia, tarvittaessa pienellä lisäainemäärällä vahvistettuna.

Lajittelemme tuotannossamme syntyvän hukkakalvon huolellisesti, tunnemme eri laatujen ominaisuudet ja ohjaamme kunkin kierrätysmateriaalin mahdollisimman hyödylliseen käyttöön. Alkuperän tunteminen mahdollistaa kierrätysmuovin käytön myös painetuissa tuotteissa, vaikkapa kauppakasseissa. Asiakkaamme saa ne halutessaan jopa 100% kierrätysmuovista tehtynä.

Rajoite

Lainsäädännön vaatimusten vuoksi kierrätysmuovia ei voida käyttää elintarvikepakkauksiin. Poikkeuksena tästä on vain alkuperäjäljitetty PET-muovi kovissa pakkauksissa.

Kestävä kehitys

Kierrätysmuovituotteet ovat muodostuneet asiakkaidemme toivomiksi, toisinaan suorastaan edellyttämiksi. Se on kestävää kehitystä. Kierrätysmuovituotteita käyttämällä asiakkaamme tekevät oikeasti merkityksellisiä valintoja ja osoittavat useiden tutkimusten selkeästi todistamaa vastuullisuutta. Läheistemme ja tulevien sukupolvien hyväksi.